top of page

Kolme kokonaisuutta, kolme mahdollisuutta

Merkitys on yrityksen arvokkain voimavara, mutta se pitää osata paitsi kirkastaa myös toteuttaa niin sisäisesti kuin sidosryhmillekin.
Perehdyin ”purpose-driven-company” teemaan todella syvällisesti ja kirjoitin sitten aiheesta kirjan yhdessä Pasi Saarisen kanssa.
Taustatyötä tehdessäni huomaisn, että Suomesta on puuttunut selkeä ja konkreettinen valmennus, joka avaisi merkityskokonaisuutta selkosuomella ja antaisi yrityksille perusteet ja työkalut oman merkityksensä kirkastamiseen sekä toteuttamiseen.
Ei puutu enää.

Valmennukset: Text

Olen koonnut valmennuspaketin, jonka avulla yritys saa

  • ymmärryksen merkityksellisyyden kokonaisuudesta ja sen välttämättömyydestä, hyödyistä sekä edellytyksistä

  • oivalluksen oman yrityksen merkityksestä ja sen yhteydestä strategiaan, toimintaan, tekoihin ja tapoihin

  • valmiuden alkaa ajatella ja toimia uudella, innostavalla ja tuloksellisella tavalla

  • rohkeuden saada asioita aikaan

Valmennukset: Text

1) Merkitys – yrityksen arvokkain voimavara

  • Tunnin mittainen esitys, joka perustuu tositarinaan – kattavaan, kansainväliseen tutkimusaineistoon

  • Innostava, silmiä avaava ja ehdottoman ajankohtainen esitys kaikille, joiden mielestä olisi tärkeää saada omalla ja tiiminsä työllä aikaan jotakin oikeasti hyvää niin itselle kuin ulkoisestikin.

  • ”Purpose” tai suomeksi ilmaistuna merkitys on teema, josta puhutaan paljon, mutta liian harvoin, tuskin ollenkaan asiaa avataan konkretian tasolla.

  • Tämä esitys kertoo selkosuomella

    • mistä yrityksen ”purposessa” on oikein kyse

    • perustelut sen hyödyistä vääjäämättömin faktoin

    • konkreettiset askelmerkit asiassa etenemiseen

  • Esitys avaa myös isomman, kiinnostavan kuvan: mikä on yritysten – ja lähes kaiken – tulevaisuus.

  • Voidaan toteuttaa webinaarina. Osallistujat saavat esitysmateriaalin käyttöönsä.

Valmennukset: Text

2) Teidän yrityksenne merkitys

  • Kolmen tunnin sparraus, jonka aikana käymme läpi oman strategianne, tilanteenne ja toimintaympäristönne keskeiset elementit ja haasteet

  • Edellyttää hiukan ennakkotehtävien tekemistä, mutta on vaivan arvoista

  • Otamme uuden näkökulman strategiaanne ja koko toimintaanne merkityksen ja merkityksellisyyden kannalta ja kartoitamme askelmerkit siihen, miten parhaiten asiassa etenette – aivan omin päin

  • Toteutetaan joko etäyhteyksin tai livetapaamisena 

Valmennukset: Text

3) Merkitysmatka

  • Syventävä intensiivivalmennus, joka koostuu kolmesta 3-4 tunnin tapaamisesta ja niiden välillä tehtävistä harjoitteista.

  • Aluksi johdanto:

    • Miksi merkityskokonaisuus on tärkeä?

    • Mitä hyötyä siitä on?

    • Mitä kaikkea siihen kuuluu?

    • Merkitys yrityksen, yksilön ja yhteisön kannalta

    • Asiakkaiden ja muiden sidosryhmien
      odotukset, toiveet ja vaatimukset

    • Johtamisen uusi rooli

    • Merkitys yrityskulttuurin kivijalkana

  • Sitten matka voi alkaa.

Valmennukset: Text
kaavio.png
Valmennukset: Image
  • Merkitysmatka – kaksi mahdollista reittiä

    • Reitti 1

      • Käyn eri vaiheet kanssanne läpi ja tuotamme samalla yrityksellenne merkitystyökirjan, joka voidaan konkreettisesti ottaa saman tien käyttöön

    • Reitti 2

      • Teen taustasuunnittelua joka vaiheeseen osallistujayrityksen näkökulmasta

      • Teen 5 asiakas- tai kumppanihaastattelua

      • Teen oman yhteenvetoni ja johtopäätökseni ja käyn ne yrityksen merkitystiimin, johtoryhmän tai hallituksen kanssa läpi

Valmennukset: Text

Muita keynote-teemoja

SAATANA SAAPUU STRATEGIAAN – ONKO YRITYKSEN MORAALISTA JA ETIIKASTA MITÄÄN KÄYTÄNNÖN HYÖTYÄ?

 Mitkä moraalin ja etiikan elementit pätevät myös yritysmaailmassa ja miten ne vaikuttavat? Miksi yrityksissä pitäisi lopultakin miettiä omia arvojaan syvällisesti?

Oikealla tavalla kirkastettuina, viestittyinä ja toteutettuina arvoista syntyy sellaista hyötyä, jota talousjohtajakin kunnioittaa.

BRÄNDIEN – JA LÄHES KAIKEN – TULEVAISUUS

Mikä on muuttumassa brändien rakentamisessa ja miksi? Entä mikä EI muutu? Pitkä kokemukseni on auttanut minua ymmärtämään brändien kokonaisuutta yhä paremmin. Väitän, että olisi korkea aika kaivaa esiin muutamia perusasioita siitä naftaliinista, johon automatisaatio ja digitaalisuus ovat ne peittäneet.

Valmennukset: Text

Saamaani palautetta esityksistä:

• "Tämä oli voimaannuttava esitys.”
•"Katsoin koulutustallenteen ja siitä innostuneena ostin äänikirjan, kuuntelin sen yhdeltä istumalta.”
•"Koulutus oli minusta rakennettu loogiseksi ja helposti seurattavaksi, sitä oli erittäin miellyttävä kuunnella.”
•"Merkityksen avaaminen näin selkosuomeksi ja isolle joukolle on äärettömän hieno teko suomalaisyritysten menestymiseksi. Kiitos siitä. Arvostan."

Valmennukset: Text
bottom of page